Iltapelissä vastaan tuli Fortuna, joka onnettaren avustuksella oli onnistunut viemään syyskierroksen pelin peräti 4-0. Melkoinen munkki oli Fortunalla nytkin matkassa, sillä vain 26 sekunnin jälkeen oli reikäpallo Timon selän takana. Muuten toivottomalta tuntuneen ylivoiman päätteeksi SaVe kuitenkin tuli vielä erän lopulla tasoihin, kun Miska jatkoi Tomin pystysyötön hallitusti pömpeliin. Toisen erän alkajaisiksi Oliver näytti katsomossa kovaa ääntä pitäneelle fanilaumalleen mistä coachin cana piccii, kun vei näyttävästi SaVe:n johtoon Matti K:n tarjoillessa. Muuten toinen erä näytti menevän vahvasti Fortunalle, joka nakutteli tasaisen tappavalla tahdilla kolme häkkiä, kunnes erän lopulla tuli taas SaVe:n tehohetki. Ensin Jarno lähetti vastahyökkäyksestä lättysyötön puolustajien taakse ehtineelle Villelle, jonka yhden käden näpäytys lirui veskarin suojista sisään. Tällä kertaa Javalla meni peräti 28 sekuntia nöyryyttää häkkäriä uudestaan, tällä kertaa Jonnen esityöstä. Kolmas erä meni nyhjätessä ja maalipaikkoja tuhlaillessa, joten Urheiluruudun ja iltakaljan ääreen poistuttiin 4-4 tasapelin merkeissä.