25.1.2014 klo 12:00 Aktia Sportcenter, Masala
Masalan kalsa halli kutsui taas tälläkin kaudella viettämään pari tuntia rakkaan harrastuksemme parissa. Täytyy todeta, että futsal on hyvä laji. Ainakin tuomarit viereisellä kentällä verhon takana olivat paljon aktiivisemmalla pelipäällä. Edellisessä pelissä pahasti selkäänsä saannut Raitakissat aloitti kuitenkin pirteästi menemällä 2-0-johtoon. Sitten tuomari vihelsi ja Okko laittoi pallon maaliin. Onneksi kyseessä oli futsal-tuomari ja salibandy-tuomari vihelsi vasta sen jälkeen. Vainosen vuosien maalittoman putken katkeaminen avitti Save II:n takaa-ajoon ja taisteluun kolmen tappiottoman pelin putkea jatkosta. Edellisen turnauksen tapaan kakkonen oli jälleen ykkönen ja Miskan, Jarnon ja Villen ketju vastasi puolista maaleista. Ykköskentän peli hieman takkusi, mutta Javan yhden hengen rankkarimaali vei Save II:n jo turvallisen tuntuisesti kahden maalin johtoon. Puolustaminen ei kuitenkaan tässä vaiheessa enää tuntunut hyökkääjiä kiinnostavan ja Raitakissat tulivat vielä tasoihin. Maaleja mätettiin viimeisessä erässä kuitenkin rutkasti ja Save II kuittasi lopulta voiton Tomin ja Matti K:n maaleilla.