Toiseen otteluun lähdettiin pyrkimyksenä avata maalitili mahdollisimman pikaisesti. SaVe 2:n kauden (ja ottelun) avausmaali näkikin päivänvalon ajassa 8.47 kun Tomi ”Aussifutismaajoukkuejyrä” Keskinen teki ryhdikkään ylösnousun ja täräytti pallon upeasti Raitakissojen maaliin Rantasen Matin assisteeraamana.
Iloa ei kestänyt kovin pitkään, sillä Raitakissat tasoitti ennen erän loppua ja kolmannen erän loppuvaiheissa heillä olikin jo kahden maalin johto. Tällöin SaVe 2 valmennusjohto
päätti hakea ratkaisua kuudella kenttäpelaajalla. Aiemmilla kerroilla tämä on yleensä johtanut maalin syntymiseen – omassa päässä. Mutta nyt oli toisin. Nimittäin SaVe 2:n tulokas, koko ottelun ajan mainiota taistelutahtoa osoittanut Oliver ”lapa per matsi” Colliander iski kavennuksen ajassa 44.16, syöttäjänä Miska. Vielä ennen loppusummeria Savella oli mahdollisuuksia tasoitukseen, mutta läpi ottelun vaivannut tehottomuus ei hellittänyt otettaan.
Harmillinen tappio, sillä avaimet voittoon olisi ollut, niin paljon maalipaikkoja ottelussa Saven kakkossikermälle siunautui (paine vastuksen päässä oli Raitakissojen oman raportin mukaan välillä jopa ”infernaalinen”). Ja kaiken kaikkiaan SaVe 2:n peli-ilme oli muutenkin varsin pirteä, parempi kuin ensimmäisessä pelissä. No, nyt maalijyvää etsimään siis, kuiskivat savelaiset kun pettyneinä suuntasivat kotikoloihinsa.”