Huuru – Save 21.2.2015

Kentällinen pelureita sivussa ennen turnausta (Flunssaa, köhää, lenssua, ei-nappaa-gona-pappaa ja tämmöistä) ei välttämättä ole se optimaatilisin tilanne millä haastetaan TOP 4-joukkueita. Kahdella kentällä saattaa tulla nääs hiki. Ensimmäisessa speelissä vastassa Huuru jota vastaan pelattiin aikaisemmin kuumaakin kuumempi 4-4 tasapeli. Kaksi flunssapotilasta Mate ja Peksi kuitenkin raahautuivat paikalle pelaamaan ja burana- övereiden + muiden epämääräisten nappien ottamisen jälkeen pystyivät pelaamaankin. Ólee ja eteenpäin!

Pelistä kehkeytyi samanlainen raaka kamppailu kuin viimeksikin, milliäkään ei annettu periksi, kaverin kylkeen iskettiin armottomasti kiinni. Maalinteko osoittautui jälleen erittäin hankalaksi SaVelle, kahteen ensimmäiseen erään palloa maalin perukoille ei saatu lainkaan. Kilinää kolinaa tolpissa löytyi ja samalla valmennuksen pääkopissa kun tulosta ei alkanut syntyä. 36 minuutin kohdilla SaVe sai myös rangaistuslaukauksen joka kuitenkin tyrehtyi joko A) liimamaiseen lattiaan, jonka takia laukoja ei saanut ratkaisua tehdyksi tarpeeksi ajoissa ja vastuksen maalivahti pääsi lakaisemaan pallon jaloillaan pois yrittäjän lavasta. B) Liian navakkaan vastatuuleen. Himpeli!

2-0 tilanteessa kolmannen erän loppupuolella mietittiin jo hyppääkö flunssainen apuvalmentaja Pentti Matikainen ulkokengissään ja lainamailalla varustettuna kentälle joukkuetta herättelemään. Kun peliä oli jäljellä enää 4 minuuttia päätettiin kuitenkin ryhtyä pelaamaan Roope – ja Aku Ankkaa (upporikasta ja rutiköyhää vanhan kansan kielellä) ja otettiin Panunaattori maalilta pois – kenttäpelaaja tilalle. Valmennus päätteli, että yksi oma pelaaja enemmän kentällä kuin vastustajalla voisi lisätä maalinteon onnistumismahdollisuutta. Suureksi yllätykseksi tämä jopa toimi \0/ ja hetken pallottelun jälkeen Mate Manninen rykäisi ylimääräiset limat keuhkoista ja onnistui maalinteossa heittämällä viivalta ”grogilasin korkuisen” pallon vasempaan alabörsään maalivahdin jalan yli! 42:24 pelattu ja 2-1 ! Yläfemmojen heittelyn ja henkselien paukuttelun kesken kentällä tapahtui jälleen jotain, 17 sekuntia edellisestä itse herra Svodopa Vihanto niisti nenänsä sekä pääsi ylimääräisen painolastin jäätyä nenäliinaan takaletti heiluen tuikkaamaan Saven toisen maalin Vesa Herrasen passailusta. 2-2! Tällä kertaa Panunaattori ei kerennyt kuin puoliväliin matkaansa vaihtoaitioon kun häkki heilui vastustajan puolella. Huikeeta!

Valmennus onnitteli itseään mainioista taktisista valinnoista, vastustaja hakkasi paniikkinappulaa ja otti aikalisän. ”Otetaan ihan iisisti loppu ja pidetään piste kotiin vietäväksi” – Coach Mikkonen ohjeisti joukkuetta aikalisää kulutettaessa. Hyvältä näyttää aivan viimeisille sekunneille asti kun tapahtuu jotain käsittämätöntä: vastukselle vapaalyönti maalista katsottuna oikealta pisteeltä. Aivan normaali tilanne PITÄISI OLLA, mutta jotenkin ihmeellisesti syöttö menee läpi kolmesta, siis kolmesta Savelaisesta ja maalin edestä saadaan tuikattua pallo yläriman kautta maaliin. Voi herranjestaseivoiollamitensenytnoinhelekuttisoikoon.. Sinne meni se piste! Järkytys joukkueessa on suuri, miten tästä vielä noustaan toiseen otteluun sarjakakkosta vastaan? Perse.

Huuru – Save 3-2 (1-0, 0-0, 2-2)

Julkaistu kohteessa SaVe peliraportit, SaVe peliraportit 2014-2015
Close Bitnami banner
Bitnami